Sivut

torstai 20. syyskuuta 2012

Ruusuvesi nuuskuteltavana

Ruusuvesi kewravesi hinta

Ostin jokunen aika sitten Helsingin Hämeentiellä sijaitsevasta Vii Voanista ruusuvettä ja kewravettä. Ruusuvedestä olin kuullut aikaisemminkin mutta kewravesi oli minulle aivan uusi tuttavuus. Molemmat ovat ”kukkavesiä”; ruusuvesi valmistetaan ruusun terälehdistä tislaamalla, kewravettä puolestaan saadaan tislaamalla kairapalmun tuoksuvia kukkia.

Molempia voi käyttää ruoanlaittoon esimerkiksi riisiä, leivonnaisia ja makeisia maustamaan. Ainakin ruusuvettä käytetään myös kosmetiikassa ja ruusuvesi sopii kasvovedeksi ihan sellaisenaan, erityisesti herkälle iholle.


Kukkavesien voimakas tuoksu yllätti


Ruokia en ole toistaiseksi näillä vesillä maustanut mutta kosmetiikkakäytössä olen jo molempia testannut.  Ostamieni vesien tuoksu yllätti minut: ruusuveden tuoksu ei ollut hienonvienon hempeä vaan yllättävän voimakas. Se ei kuitenkaan ole niin parfyymimainen kuin kuvittelin. Tuoksua on vaikea kuvailla, mutta se ei ole sama se kuin se mitä ruusunkukkaa tuoksutellessa aistii. Kyllä siitä silti (ruusun)kukan tuoksun erottaa.

Kewraveden tuoksu muistuttaa paljon ruusuveden tuoksua mutta se on hieman yrttisemmän oloinen, jossain sitä kuvailtiin myös ruusuvettä hedelmäisemmäksi. En voi sanoa että olisin alkuun suuresti ihastunut kumpaankaan tuoksuun mutta eivät nuo vastenmielisiäkään ole.

Täytyy toki muistaa että ostin nämä vedet aasialaisiin elintarvikkeisiin, ei kosmetiikkaan erikoistuneesta liikkeestä. Esimerkiksi ruusuveden tuoksu ilmeisesti vaihtelee jonkin verran sen mukaan mitä ruusulajiketta tislaamiseen on käytetty.


 Ruusuvesillä on eroja..


Kävin testin vuoksi Hakaniemen uudessa Ruohonjuuressa nuuskuttelemassa nimenomaan kasvovesikäyttöön myytävää ruusuvettä ja sen tuoksu taisi olla hieman miellyttävämpi. Tämä Flow kosmetiikan myymän ruusuveden INCI sanoo sisällöksi ”Rosa Damascena Water” mikä tarkoittaa damaskon ruususta tislattua ruusuvettä. Vii Voanin ruusuveden INCI puolestaan kertoo ainesosiksi ”Water and Rose Extract”eli vesi ja ruusu-uute.

Käytännössä pullojen sisältö on hyvin pitkälti samaa tavaraa sillä toki myös Flow kosmetiikan ruusuvesi sisältää vettä ja ruusun uutteita; siksi se on ruusuvettä. Flow kosmetiikan ruusuvedestä oli tarkentava tietona ruusun lajike mikä Vii Voanin pullosta puuttui. Ruusujen lajiero saattaa selittää eron myös tuoksuissa.
flow kosmetiikka ruusuvesi
Flow kosmetiikan tuotepakkaukset näyttäisivät kauniilta kylppärin hyllyllä! Oikean yläkulman vaaleanpunaisessa suihkepullossa on ruusuvettä kasvovesikäyttöön.

..myös hinnassa!


Vaikka Flow kosmetiikan ruusuvesi hieman paremmalta saattaa tuoksua, Vii Voanin ruusuveden todella edukas hinta (1,70 e / 190 ml) kompensoi erotusta aikalailla. Flow:n ruusuvedelle (15,95 e / 100ml) plussaa taasen tuo oikein kaunis pakkaus ja pullon ”suihkepää” jolla ruusuvettä voi supsutella suoraan kasvoille. Hintaero on kuitenkin niin kova että ehkäpä ostan jatkossakin ruusuveteni elintarvikehyllystä, jos ruusuveden vakikäyttäjäksi päädyn.

Olen viimepäivinä käyttänyt ruusuvettäni kasvovetenä. Kaadoin osan pullon sisällöstä pieneen, tyhjään ja huolellisesti pestyyn suihkugeelin näytepulloon ja lisäsin sekaan muutamia kiteitä sitruunahappoa. Happolisä on tarkoitettu ihon ph:n tasapainottamiseen saippuapesun jälkeen. En ole huomannut toistaiseksi mitään efektiä suuntaan tai toiseen. Tuoksu on tietysti aika kiva, vaikka vaatikin hieman totuttelua.

Kewravettä olen kokeillut toisenlaisessa käytössä, siitä lisää tuonnempana!


3 kommenttia:

  1. No onhan noissa aika iso hintaero!
    Muistatko muuten mitä palmuöljy ja kookosöljy maksoivat siellä?

    VastaaPoista
  2. Yllättävän iso tuo ero kyllä on!

    Käsittelemätön palmuöljy maksoi 2,80 e / 500 ml ja kookosöljy 4 e / 500 ml. Vii Voanista ostamani kookosöljy ei ole ilmeisesti kylmäpuristettua; se ei tuoksu miltään. Kylmäpuristettu taas tuoksuu kookokselle. Ulkonäkö ja rakenne ovat samanlaisia ja hiustenlatvoihin sipaistuna ne näyttävät ja tuntuvat samalta.

    Vielä yhden öljyn aion käydä samasta liikkeestä hakemassa: 500 ml manteliöljyä maksaa siellä kuusi euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä katselinkin sitä manteliöljyä kaupan nettisivuilta :D Harmi vaan että siellä ei ole mitään hintoja. Käytän ainoastaan kylmäpuristettua kookosöljyä ruoanlaitossa. Kosmetiikan ja saippuan teossa saa halvempi kelvata. Ja on tuossa kuitenkin aikamoinen hintaero. Halvin tavallinen kookosöljy jonka löysin netin kautta maksaa 8,60€, juuri se 500 ml.

      Poista